FI (en below)
RESIDENSSI *ೃ༄ ( Haku on päättynyt)
​​​​​​​Kutsumme muutaman luovan tekijän festivaalia edeltävänä viikkona residenssiin aikavälillä 3.6.-7.6.2024.
Tänä vuonna suuntaamme katseemme hakijoihin, joiden työskentely keskustelee jollain tapaa paikan ja ympäristön kanssa. Valintojamme ohjaavat lisäksi hakijan toiveet työskentelyjaksosta sekä tulevan residenssiryhmän kokoonpano. Tavoitteenamme on tuoda yhteen tekijöitä, jotka ovat mahdollistavat keskustelun ja vuorovaikutuksen tukien toisiaan erilaisista taustoista riippumatta. Voit olla minkä alueen taiteen tekijä tahansa, urasi käynnistysvaiheessa tai jo kokemusta omaava. Ryhmänäyttelyn aikana residenssitaiteilijoilla on mahdollisuus pitää halutessaan taiteilijatapaaminen, jossa kertoa omasta työskentelystään. 
Residenssitaiteilijat voivat käyttää aikansa Alasessa omalla tavallaan ja tahdillaan, luoden teoksen tai teossuunnitelman. Voit löytää yhteyden esimerkiksi taiteellisen työskentelyn ja rouhean, historiaa hohkaavan maaseudun väliltä tai niiden eroavaisuudesta. Taiteilijalla on mahdollisuus esittää työ ryhmänäyttelyssä, joka tapahtuu Alasen ulkorakennuksissa ja pihapiirissä. Ladot ovat olleet pitkään tyhjillään eläimistä, mutta tilat ovat kosteat, ei lämmitettyjä ja pölyisiä. Ulkona on runsaasti tilaa, mutta ei suojaa säältä. Otathan tilat huomioon teoksen ripustukseen, säilyvyyteen ja työskentelyyn liittyen. Äänentoistomahdollisuudet ovat rajalliset. Mikäli herää kysymyksiä, olethan meihin yhteydessä.
Maalla taidefestivaali on taiteilijavetoinen tapahtuma, joka järjestetään Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla vanhaa hohkaavassa pohjalaistalossa. Festivaaliviikko on  8.6.-16.6.2024. Festivaali toimii uudenlaisena kohtaamispaikkana niin taiteen kentällä toimiville kuin paikallisille ja muille tapahtumaan eksyneille kävijöille.
Residenssijakson jälkeen festivaali muodostuu ryhmänäyttelystä sekä erilaisista ohjelmanumeroista. ​​​​​​​
Täytä hakemus 14.4. mennessä ja ole meihin tarvittaessa yhteydessä lisätietoja varten: taidefestivaalimaalla@gmail.com
Ilmoitamme valinnoista sähköpostitse 26.4. mennessä.
Work of 2023 residency artist Milla-Maija Saari, photographed by Aliisa Hietikko
2023 residency artist Olivia Viitakangas photographed by Vertti Turunen
EN
*ೃ༄ RESIDENCY
In the week before the festival, we invite a few creatives to a residency in the period 3-7 June 2024.
This year we want to focus on applicants whose work or working method is interacting or in a dialogue with the location. Selection process is also guided by the applicant's wishes for the working period and the composition of the residency group. We aim to bring together artists that enable discussion and interaction, supporting each other regardless of different backgrounds. We take in artists that are at any point in their careers.
Residency artists can use their time in the residency in their own way and pace, creating a work or a work plan. The artist has the opportunity to present the work at the exhibition which will take place in 8.-16.6. During the residency or/and exhibition, residency artists have the opportunity to hold an artist meeting if they wish, where the artist can talk about his own work during the residency. 
Maalla art festival is an artist-led event at Lapua, Kauhajärvi in an old traditional ostrobothnian house between 8.6.-16.6.2024. Maalla serves as a new kind of meeting place for those working in the art field as well as for locals and passers-by. The content of the festival is created by its visitors and participating artists.​​​​​​​
Fill in an application by April 14 at the latest and send it to us and feel free to ask for more information at:
We will announce the  selections by email on friday, April 26 the latest.